Kirjailija ja rahat

Ostin Antti Nylénin esseemonologin Häviö Suomalaisesta Kirjakaupasta hintaan 21,95 euroa. Halusin tehdä näin, sillä kirjassa on kysymys rahasta.

Normaalisti saan kirjoja pyytämällä kustantajilta. Tämä johtunee siitä, että olen aikoinani työskennellyt arvostelijana, olen kirjailija ja silloin tällöin kirjoitan uutuusteoksista myös blogissani.

En tiedä, mikä tekijänpalkkioprosentti on kirjattu Nylénin kustannussopimukseen tai mikä on nettohinta, jolla Kosmos myy kirjaa Suomalaiselle. Luulisin arvaukseni osuvan melko lähelle, jos sanoisin, että Nylénille tilitetään ostoksestani aikanaan 2,90 euroa.

Ole hyvä, Antti.

Huomionarvoista tässä on se, että oletan Nylénin saavan kirjastaan myynninmukaisia tilityksiä, mikä ei ole itsestään selvää. Merkittävä osa ilmestyvästä kaunokirjallisuudesta myy niin vähän, että ennakon jälkeen kirjailijalle ei makseta yhtään mitään. Kirjailija saa vuosittain miinusmerkkisiä tekijänpalkkiotilityksiä, koska ennakkoa on kattamatta. Yleensä hän ei kuitenkaan joudu palauttamaan jo saamiaan rahoja.

Nylén on Häviöllään Runeberg-palkinnon ehdokkaana ja muutenkin paikkansa lunastanut kirjailija, joten oletettavasti kirjan myyntiluvut kipuavat break even -pisteen yli, ja tyytyväisenä kustantaja tilittää kirjailijalle osansa.

Nylénin kuvaamat kirjailijantyön ahtaat taloudelliset ehdot ovat tunnistettavia. Olen luultavasti kohdannut ne kaikki vuosien varrella, kuten niin moni muukin.

Kirjan nimessä ’häviö’ on käsitettävä metaforisesti ja kärjistävästi, sillä hän itsekin sanoo nimittävänsä ”menestystään” tällä sanalla.

Mutta entä ne kirjailijat, joilta puuttuu edes Nylénin tasoinen menestys. Joka vuosi ilmestyy useita ansiokkaita teoksia, jotka eivät saa juuri mitään huomiota. Ei myyntiä, ei palkintoja, ei lehtihaastatteluja, ei ehkä edes apurahoja. Monen kohdalla sana ”häviö” voidaan käsittää kirjaimellisesti. He eivät kirjoita kokemuksestaan esseitä, koska niitä ei kukaan julkaise.

Ihanaa, että tämä kirja on ilmestynyt. Olen lähes kaikesta eri mieltä. Toivoisin, että kirja oikeasti herättäisi keskustelua, mutta se on ehkä liikaa toivottu. Minulla ei ole nyt aikaa osallistua keskusteluun tämän enempää.

Suomalaisesta apurahajärjestelmästä olen Nylénin kanssa aivan eri linjoilla. Minun mielestäni järjestelmä on erinomainen ja toimiva, sillä se takaa työskentelyedellytykset varsin isolle kirjailijajoukolle varsin pienin kustannuksin.

Kirjailijat, myös apurahoja saatuaan, joutuvat kituuttamaan. Se kuuluu asiaan. Taloudelliset sitoumukset on yhteiskunnassamme hoidettava riippumatta siitä, saako apurahaa vai ei.

Ajattelen toisella tavoin kuin Nylén ja rohkenen sen nyt sanoa. Jos ryhdyt kirjailijaksi, se ei tarkoita sitä, että sinulle ”kuuluu” jokin määrä apurahoja tai peräti taiteilijapalkka. Apuraha on ylimääräinen hyvä, jolla sinua tuetaan ja jolla onnellisessa tapauksessa voidaan tarjota hiukan työrauhaa.

Henkilökohtaisella tunne-elämän tasolla, johon Nylénkin välillä ohimennen viittaa (depressio, ahdistuneisuushäiriö), tällainen asenne helpottaa paljon. Iloitsen joka kerta kun minulle myönnetään apurahaa, koska en ole etukäteen budjetoinut sitä henkilökohtaiseen talousarviooni. Tunnen jopa kiitollisuutta.

 

Antti Nylén: Häviö. Kosmos. 219 sivua.

Vastaa