Aine juhlii elämän eri muodoissa

Leena Krohn matemaattisten olioiden maailmassa

Leena Krohn: Matemaattisia olioita. WSOY 1992. 165 s. 128 mk.
Leena Krohn: Salaisuuksia. Kuvittanut Inari Krohn. Kirjayhtymä 1992. 104 s. 87 mk.

Mitä oikein ovat nämä matemaattiset oliot: gorgonoidit, tubanidit ja pacmantikset? Ne kiihottavat mielikuvitusta.

Leena Krohnin matkassa on aina kiehtovaa. Luonnontieteellinen harrastus, tutkiva mieli ja oivaltamisen ilo avaavat silmien eteen alituisesti uusia elämää kuhisevia maailmoja.

Tämän syksyn kirjoissa kuljetaan esihistoriallisten merien syvyyksistä ja galaksien äärettömyyksistä tietokoneajan keinotodellisuuksiin.

Krohnin fabuloiva mielikuvitus tuo maailmat ainutlaatuisen selvinä ja havainnollisina elettäviksi. Hänen tarinansa eivät silti ole sci-fiä vaan satuja niille, jotka ovat tulleet tajuamaan ihmisyytensä.

Krohn väistää luokitteluja. Salaisuuksia-kertomuskokoelmaa markkinoidaan lastenkirjana, mutta parhaiten se sopii sellaisille lukijoille, jotka ovat jättämässä blytoniaadien suoraviivaiset seikkailut ja jotka tähyilevät jo aikuisten hyllyyn. Aikuiselle kirja merkitsee paluuta lapsuuden kirkkaisiin elämyksiin.

Matemaattisia olioita -kokoelman kertomuksilla on taipumus väljetä katsomuksellisen esseen suuntaan.

 

Opabinia

Salaisuuksia sisältää viisi kertomusta, joissa syvällisiä asioita tuodaan lapsen horisonttiin.

Yhdeksänvuotias koelukijani sanoi pitäneensä eniten novellista Salattujen totuuksien yliopisto. Siinä petkutuksen ja paljastumisen kuvio tarjoaa selvän juonellisen huipennuksen. Petkuttajan opetus kuuluu: elämässä salaisuuksia eivät ehkä olekaan ne, jotka siltä ensi silmäyksellä näyttävät.

Itse ihastuin ekologisesti puhuttelevaan kertomukseen Uusi Opabinia. Julia-tyttö ostaa eläinkaupasta akvaarioonsa kummallisen otuksen, joka osoittautuu esihistorialliseksi eläimeksi. Opabinia on viisisataa miljoona vuotta vanha ja se muodostaa oman pääjaksonsa; se ei ole kala, ei mato, ei niveljalkainen.

Julian löytö on luonnontieteellinen sensaatio, mutta hän ei suostu myymään Opabiniaansa mistään hinnasta. Hänelle jokaisella eläinyksilöllä on arvonsa, joka ylittää sen tieteellisen arvon.

Kotini syvyydessä on huikea leikki ja tutkielma ajassa. Mare Serenitatis ja Näkymätön tähti kurkottavat avaruuteen; ensinmainittu kertoo ihmiskunnan pöyristyttävästä pöyhkeydestä, kun kuu päätetään tarpeettomana räjäyttää.

 

Inkaprinssi

Matemaattisia olioita jatkaa Krohnin viimeaikaisia aiheita. Kertomusten intellektuaalinen rikkaus voisi hyvin olla ammennettu Umbran (1990) paradoksien arkiston syvyyksistä. Luonnontieteellisten näköalojen ohessa vilahtaa moraalifilosofisia, metafyysisiä ja tieto-opillisia kysymyksiä.

Kokoelman aloitus- ja päätösnovelli pitäytyvät hiljaisen mietiskelyn tunnelmassa. Vanhan perhevalokuvan pehmeän ruskeat sävyt ilmentävät melankolisesti ajan kulumista. Andien korkeuksista löytyneen inkaprinssin 500-vuotinen muumio kertoo vielä vahvemmin yksilöllisen elämän ohimenevyydestä. Inkapojan ’minuudesta’ ei ole säilynyt mitään; muumio on ainoastaan hänen kuvansa.

Krohn on mystikko ja näkee elämän ykseytenä. Inhimillisyyden eetosta hän tutkii muutamien moraliteettiensa kautta. Niiden maksiimiksi voisi tulkita: joka tunnistaa ihmisen itsessään, tunnustaa ihmisyyden myös muissa.

Hyvin toimeentuleva keski-ikäinen nainen hätkähtää, kun hänen katseensa kohtaa hetkeksi aseman puliukon. Naisen valmiiksi ohjelmoitu arki järkkyy palaamatta koskaan entiselleen.

 

Gorgonoidi

Krohn kehittelee monismiaan pisimmälle novellissa Gorgonoideja. Hän kuvaa matemaattisia olioita, jotka ’elävät’ ainoastaan tietokoneen monitorilla. Oudot nimet luovat maagista lumoa.

Nämä gorgonoidit, tubanidit ja pacmantikset ovat alun perin IBM:n grafiikkavelhon Clifford A. Pickoverin luomuksia ja niistä kertoo Scientific Americanin tammikuun numero 1991. Otukset näyttävät avaruusolioilta ja niiden käyttäytyminen on kuin tieteiselokuvasta, mutta oikeasti ne ainoastaan simuloivat tiettyjä maanpäällisiä fysiologisia periaatteita. Tubanidi on erään mesotsooisen kauden eläimen matemaattinen malli.

Novellin minähenkilö pohtii näkyväisen ja olevaisen perimmäisiä kysymyksiä. Rinnastaessaan gorgonoidin ja ihmisen hän samalla implisiittisesti kysyy, onko ’henki’ vain matemaattinen yhtälö.

Tieteen ja teknologian innovaatiot tarjoavat hedelmällisiä näköaloja ja paralleeleja. Krohn käyttää kirjassaan tekstin jaksottamiseen asteriskin asemesta äärettömän merkkiä. Sillä hän viittaa muun muassa kaaosteoriaan, jossa fraktaalit kuvaavat, miten äärettömyys sisältyy kaikkialla jo äärelliseen.

Kaaosteorian ajatuksia Krohn yhdistää väljästi hyönteisharrastukseensa kertomuksessa Lucilia illustris, kokoelman kuvottavassa ja komeassa taitekohdassa. Se kertoo hyönteistieteilijästä, joka avustaa poliisia kuolinsyytutkimuksissa. Hyönteisten lajeista, määristä ja kehitysasteista hänen täytyy päätellä ruumiin lahoamisen vaihe.

Kuten meteorologien ennustukset myös hyönteistutkijan määritykset ovat sitä epävarmempia mitä pidempi aika on kulunut. Sellaisia ovat ilmaston ja elämän yhtälöt.

Hyönteistutkijan täytyy työntää syrjään sääli ja kauhistus, ja hän osoittautuu optimistiksi. Hän näkee, miten aine juhlii elämän eri muodoissa, myös hyönteisten kuhinassa. ”Lahoaminen on kaiken kevään ehto.”

Leena Krohn on johtopäätöksissään tinkimätön kirjailija. Hänen ajatustensa runsaus ja kirkkaus eivät lakkaa ällistyttämästä. Fantasia ja herkeämätön pohdinta tuottavat tämän hetken painokkainta ja palkitsevinta pienimuotoista kirjallisuutta.

Helsingin Sanomat 4.11.1992

Takaisin