Maailma liikkuu

Tomi Kontion esikoisteos esittelee valmiin runoilijan

Tomi Kontio: Tanssisalitaivaan alla. Tammi 1993. 85 s. 87 mk.

Esikoisrunokokoelmassaan Tomi Kontio tulee esiin valmiina kirjoittajana. Hän voitti J.H. Erkon novellikilpailun 1988.

Tanssisalitaivaan alla esittelee keinoistaan tietoisen runoilijan, joka on vahvasti kiinni elämän syrjässä ja sykkeessä. Kadun ja kaupungin näkymistä runot avautuvat monenkirjaviin mielen maisemiin, jotka rikkovat ahtaat keskeislyyriset raamit.

Kontion runot ovat viimeisteltyjä ja muodollisesti hallittuja. Hän sommittelee paralleelista kuvastoa ja rytmisiä kehitelmiä. Proosarunot hän useimmiten kirjoittaa roolihahmojen läpi ja antaa tilaa groteskille surrealismille.

Itse asiassa Kontion runojen maailmasta ei pysty muodostamaan pysyvää kuvaa. Maailma on koko ajan liikkeessä, ja lauseen edetessä perspektiivi kääntyy:

”Sikäli kun olen ymmärtänyt / vaahterakasvoinen maailma sylkee / suustaan syksyn ja itäväylän.”

Oheinen sitaatti on tyypillinen Kontion tekniikalle. Hän synnyttää liikkeen siten, että kokoaa mielteitä keskittäviä tai ällistyttäviä metaforia ja latistaa ne johonkin läpikotaisin arkiseen. Runollisia banaliteetteja ovat yhtä hyvin sanomalehti, raitiovaunu, kondomi, pakastesei. Fantasia ja realiteetit ruokkivat toisiaan.

Ajoittain Kontion retorinen ”päihtymys” tuntuu hiukan epäaidolta. Hänen runonsa ovat pullollaan metaforia ja täynnä ”limittäisiä kuvia”. Ylenpalttinen runsaus antaa vaikutelman siitä, että huikeaa mielikuvitusta ja kielellistä lahjakkuutta pitää todistella.

Liikkuva kieli tosin tehokkaasti kyseenalaistaa kaikki sovinnaisuudet. Kontiolle koko maailma on elossa, eikä mikään ole rutiinin tai tottumuksen tappamaa.

Halutessaan Kontio saa otetta myös terävämpään ja suorempaan ironiaan. Keväisestä parisuhteesta hän hahmottelee raadollisen, farssimaisen kohtauksen, jossa kahden ihmisen välinen viestintä ei toimi, saati että koettaisiin yhteys.

Hauska alluusioita sisältävä oivallus liittyy runoon, jossa Nietzschen hahmo pannaan uusiksi. Kuten hyvin muistetaan, Eeva-Liisa Mannerin filosofisten runojen seassa pirskahtelee Mozartin pisaroita: ”Zart, zart.” Kontio puolestaan kutsuu suurta filosofia kuin jotain moppea: ”Tzsche, tzsche.”

Helsingin Sanomat 23.5.1993