Ystävyys, aistit ja intohimo

Pentti Holapan taiteilijaromaani homoseksuaalisesta rakkaudesta sodanjälkeisinä vuosina

Pentti Holappa: Ystävän muotokuva. WSOY. 480 s. 159 mk.

Homoseksuaalisuus on ollut suomalaisessa kirjallisuudessa hämmästyttävän pitkään hyssytelty aihe. Kirjailijat ovat kirjoittaneet siitä peitellysti tai viitteellisesti. Kirjallisuuden tuntijat ja tutkijat eivät ole tohtineet lausua sanaa ääneen, vaikka ovat selvästi nähneet, mihin monien kirjailijoiden luova ristiriita pohjautuu.

Ystävän muotokuva -romaanissa muuan taiteilijaelämäkerran tekijä haluaa varmistaa luottamuksellisesti, ettei taitelija vain ole homo, ja ehättää toteamaan, ettei sillä tosin ole mitään merkitystä. Tarinan sivuhenkilönä esiintyy myös kustantajan työntekijä 1950-luvulta, joka aina kohdatessa heittää karkeaa herjaa tyyliin: ”Onko perse kunnossa?”

Pentti Holappa, 71, on ennenkin kosketellut homoseksuaalisuutta varsin avoimesti, mutta nyt hän riuhtaisee tyylilajiin, joka tunnepaatoksessaan ja -herkkyydessään voisi olla nuoren kirjailijan kynästä. Romaani kertoo kansitekstin mukaan ”intohimoisesta ystävyydestä”. Renessanssin aikana tämä käsite tarkoitti nimenomaan miesten välistä rakkautta.

Teos on samalla taiteilijaromaani nuoren kirjailijan ja kuvataiteilijan harvinaisen intensiivisestä suhteesta. Holapan kerronnan kasvupohjaksi osoittautuu siten kuvataiteen ja kirjallisuuden laaja homoseksuaalinen aihetraditio Platonin ”taivaallisesta” rakkaudesta lähtien.

 

Raudanlujat erektiot

Romaanin päähenkilö, loistava taidemaalari Asser Vaho osoittautuu jo fyysisiltä ominaisuuksiltaan ylivertaiseksi. Holappa ei ole kaihtanut stereotypioita vaan hienoisen ironian läpi hän antaa sankarilleen melkein Tom of Finlandin mieskuvien piirteitä: Asser on iloinen ja elinvoimainen homo, joka viattomasti toteuttaa impulssejaan niin rakkaudessa kuin taiteessa.

Asserin rakastettu on Pentti Holappa -niminen kirjailija, samalla tarinan kertoja. Se, että kirjailija on antanut henkilölle oman nimensä, liittyy kerronnan monimutkaiseen peliin. Holappa leikittelee fiktion mahdollisuuksilla, kehittelee tarinaan hypoteettisia sivuepisodeja ja lisäilee pitkiä kommentoivia jaksoja ikään kuin jälkikäteen vanhenevan kirjailijan näkökulmasta.

Näillä keinoin Holappa tähdentää romaanin fiktiivisyyttä. Lopputuloksena on, että ystävän, Asser Vahon todellinen muotokuva on olemassa vain hänen rakastettunsa mielessä.

Toisaalta kirjassa on äärimmäisen realistisia yksityiskohtia lähtien ”raudanlujista erektioista” ja päätyen aktien seikkaperäisiin selostuksiin. Niissä Holappa ei niinkään hae raflaavia tehoja, vaan tunne-elämän täyden asteikon tavoittaminen edellyttää fyysisten tuntemusten tarkkaa erittelyä.

 

Ilo ja häpeä

Antiikista lähtien ja monissa kulttuureissa ympäri maailmaa tyypillinen homosuhde on solmittu hiukan vanhemman miehen ja nuoren pojan välille. Holapan romaanissa rakastavaiset ovat samanikäisiä, mikä ensi alkuun luo nopeasti heidän välilleen läheisen ystävyyden mutta mikä myöhemmin johtaa ristiriitoihin.

Antiikin Kreikassa pidettiin poikarakastettuja, koska homosuhteessa passiiviseksi osapuoleksi antautumista pidettiin vapaan miehen arvolle sopimattomana. Vastaavasti romaanin Pentti tuntee mielihyvästä huolimatta häpeää antauduttuaan Asserille, mikä vähitellen johtaa ystävysten vieraantumiseen ja lopulta eroon.

Holappa antaa tarkoituksella vaikutelman, että ystävästään muotokuvaa hahmotteleva kirjailija-Pentti ei saa siitä lopulta kuitenkaan otetta, koska mutkaton Asser toimii eikä jää koskaan tekemisiään pohtimaan. Mutta välillisesti muotokuva silti paljastuu: rakkaussuhteen päätyttyä Asserin taide vähitellen väljähtyy ja muuttuu ulkokohtaiseksi, vaikka yleisön suosio kasvamistaan kasvaa.

Romaanissa on myös parodisia kehittelyjä taide-elämän ja kirjallisuuden typeristä ilmiöistä, mutta niiden kuvauksessa Holappa ei pääse kunnolla vauhtiin, sillä varsinainen draama käydään yksilötasolla.

Helsingin Sanomat 20.9.1998