Mies nimeltä Peter

Peter Sandströmin romaanissa kulkee tasatahtia kaksi yhdenpäivänkertomusta Turussa ja Uusikaarlepyyssä. Rennolla otteella, leppeän humoristisesti ja samalla haikeasti kertojanääni sulauttaa tarinat yhteen.

Syyskuussa 2014 Peter-niminen keski-ikäinen toimittaja on irtisanoutunut ja heittäytynyt epävarmuuteen. Hän seuraa vaivihkaa vaimoaan saadakseen selville, mahtaako tällä olla suhde ja onko tämä todella raskaana. Elokuussa 1988 nuori Peter lähtee isänsä kuskiksi vierasta naista tapaamaan sen jälkeen, kun äiti on lyönyt isää kuokalla.

Teemat peilaavat toisiaan: mitä on tällainen rakkaus, joka saa ihmisen raiteiltaan hupsuuteen asti. Onko se rakkautta ensinkään?

Sandström kuvaa henkilöitään siten, että ristiriitaiset tunteet heissä ehkä myllertävät, mutta niiden sisältöä ei kerrota. Ne täytyy päätellä.

Kerronta kaihtaa vakavuutta, mikä suo lukijalle vapauttavan tunteen. Tapahtumien tasolla esiintyy tragiikkaa ja komiikkaa, mutta esittämisen sävy on hupaisa.

Voi olla pelkästään minun yksityinen lukukokemukseni, mutta tuli tunne, että Laudatur-romaanissa on tärkeää myös se, mitä rajataan ulkopuolelle. Kesällä 1988 Peter ei voi aavistaa, että vuotta myöhemmin Eurooppaa kohtaa syvä historiallinen murros. Ja kuinka ollakaan, sama koskee myös vuotta 2014.

Nuoren Peterin naiivius ei tunnu kehittyneen keski-ikäisessä miehessä kypsyydeksi. Läpi ikäkausien hän elää omassa suppeassa maailmassaan. Voisiko sitä kutsua kuplaksi.

Näinhän me elämässä haemme mittasuhteet, omasta itsestämme, ja varsin harvoin kykenemme katsomaan kovin kauaksi.

Peter Sandström: Laudatur. 225 sidor, 228 sivua. Suomennos Outi Menna. Schildts & Söderströms.

Tähdet 5/5