Katso pimeään: näet itsesi

”Keinu heilahda kultainen / pitkin yöllistä Linnunrataa”, kirjoitti Lauri Viljanen runossaan. Kaksi ja puoli miljardia maailman asukasta tähyilee turhaan taivaalle kotigalaksimme nähdäkseen. Yhdysvalloissa 80 prosenttia ihmisistä ei ole koskaan nähnyt Linnunrataa. Syynä on keinovalon valtava määrä.

NASA:n julkaisema Earth at night -satelliittikuva antaa ensiksi lumoavan vaikutelman häikäisevine valonauhoineen. Mutta pian tyrmistyttävä ajatus hiipii mieleen: entä jos todellakin haluaisin olla pimeässä, minne asti minun pitäisi matkustaa?

Amerikkalainen tietokirjailija ja entinen zen-munkki Clark Strand on viehättynyt pimeydestä. Pienessä kirjassaan Waking Up to the Dark hän kertoo syyn siihen: hän on potenut unettomuutta koko ikänsä muttei ole varsinaisesti kärsinyt siitä, sillä hänellä on tapana lähteä yöllä ulos kävelylle.

Hän ei pelkää pimeää vaan kohtaa siellä spirituaalisen minänsä, ”sielunsa”. Yölliset kävelyretket ovat hänelle eräänlaista meditaatiota.

Psykiatri Thomas Wehr teki 1990-luvulla kokeellisen tutkimuksen ihmisen luonnollisesta vuorokausirytmistä. Hänen koehenkilönsä eristettiin kaikesta mahdollisesta keinovalosta, ja kolmen viikon jälkeen tapahtui dramaattinen muutos: he nukkuivat yhtä paljon kuin aiemmin, mutta yöuni jakautui kahteen nukkumisjaksoon.

Ensiksi oli neljä tuntia syvää unta. Sitten seurasi kaksi tuntia kestävä ”hiljaisen levon” jakso. Tämän jälkeen tuli taas neljä tuntia syvää unta.

Ensimmäisen ja toisen syvän unen välissä oleva jakso ei ollut nukkumista muttei myöskään valveillaoloa vaan aivan omanlaisensa tajunnantila.

Clark kuvailee kirjassaan, miten eri uskonnollisissa traditioissa kahden syvän unen välisessä erityisessä mielentilassa on antauduttu yölliseen rukoukseen tai palvelukseen. Näin on muslimeilla, juutalaisilla ja kristityillä sekä hinduilla. Buddhan valaistumisen kerrotaan tapahtuneen yöllä juuri tuon välijakson aikoihin.

Olen potenut kaamosmasennusta – sehän oli taannoin eräänlainen muoti. Olen paennut pimeyttä kirkasvalolampun kirvelevään häikäisyyn. En tee sitä enää.

Koetan parhaan kykyni mukaan kohdata pimeän vuodenajan. Voimavarat ovat vähissä, mutta ehkä kohtuullinen ponnistelu riittää. Niukassa valossa on hyvä istua ja kävellä ja katsella sisäänpäin.

Paavo Haavikko kirjoitti runoonsa: ”Hyvää yötä. Niin, paljon pimeyttä.” Luin nuo sanat ensiksi mustan ironian värittäminä.

Mutta jospa runon sanoma onkin lempeä: tarvitsemme pimeyttä, paljon pimeyttä. Nyt sitä on saatavilla. Hyvää pimeyttä.

*

Clark Strand: Waking Up to the Dark: Ancient Wisdom for a Sleepless Age. Spiegel & Grau.

 

Um tut sut

Aamullisen joogaharjoituksen päätteeksi luen aina mangala-mantran. Koira ymmärtää mitä se merkitsee ja tulee silloin luokseni, koska kesken harjoituksen se ei saa häiritä minua. Ehkä se tuntee myös kosmiset värähtelyt.

Mantran viimeinen säe on hieno: ”Tulkoot kaikki maailmat onnellisiksi.” Mantran sulkee lopullisesti om-tavu, jonka perään jotkut vielä lausuvat hiljaa: tat sat.

Om tat sat. Se on oudon tautologinen mantra. Om edustaa kaikkeutta, tat merkitsee ’kaikki mitä on’, ja sat on ’totuus’.

Kolmelle sanalle, kolmelle tavulle on kerääntynyt maksimaalinen paino.

Om tat sat.

1970-luvun puolimaissa ilmestyi underground-sarjakuvalehti Jymy, parahiksi meidän puberteettisen mielemme täytteeksi. Jokainen numero tuli tarkkaan luetuksi ja välitunnilla yhdessä tutkituksi. Saimme ensimmäisen kosketuksen muiden muassa Robert Crumbin ja Jay Lynchin piirrostaiteeseen.

Lynchin Kaarlo ja Kisu -sarjakuvassa on kohtaus, jossa Kisu uneksii rakastelevansa egyptiläisen prinsessan kanssa. Prinsessa ääntelee mielihyvästä: ”Um tut sut.”

On selvää, että tämän jälkeen um tut sut merkitsi meille sukupuoliyhteyttä ja ehkä täsmällisemmin vielä estottoman naisen nautintoa, josta meillä ei ollut mitään todellista käsitystä, sekä vapaata seksuaalisuuden toteuttamista yhteiskunnallisen kapinan ilmentymänä (underground).

Vuosien ajan olin siinä käsityksessä, että Lynchin sarjakuvan repliikki sisältää ainoastaan merkityksettömiä interjektioita. Näin ajattelin yhä silloinkin, kun Markku Into julkaisi samannimisen runokokoelmansa.

Lopulta koin oivalluksen joogasalilla ja tajusin Lynchin lentävän lauseen alkuperän. Um tut sut. Om tat sat.

Minun on aina ollut vaikea uskoa valaistumiseen jonkinlaisen kohoamisen tai sublimaation merkityksessä. Olen katsonut tarkkaan jokaista ihmistä, joka minulle on esitelty valaistuneena, enkä ole havainnut mitään poikkeuksellista ylimaallista ulottuvuutta.

Maailma tapahtuu tässä ja nyt, oivallukset koskevat tämän maailman ominaisuuksia ja ilmiöitä. Siksi pidän aitona kujeellista oivallustani, joka nousi joogasalin hikilammikoiden, höyryn ja puhinan keskeltä. Hindujen ja buddhalaisten korkea lause tuo aina mieleeni köyrimisen ja hauskan sarjakuvan vuosien takaa.

Joogan ja meditaation ohjaaja liittää kätensä yhteen, taivuttaa päänsä ja lausuu otsa sileänä: om tat sat. Minua hymyilyttää.