Tunne ja sen nimi

Luulen, että olen kartoittanut oman psyykeni varsin hyvin. Olen prosessoinut ja eritellyt kokemuksiani, olen ehtinyt jo tähän ikään, ja kohtaan tunteet väistelemättä. Jaan mieluusti sisimpiä ajatuksiani aina kun tapaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat myös siihen valmiita.

Minulla on läppärillä tiedosto, johon olen koonnut ’tunteita’. Se on tuollainen yksityinen työväline, jolla yhä koetan kehittää itsetuntemusta.

Olen kirjoittanut pieniä kuvauksia tilanteista, joissa esiintyy jollain tavoin arkkityyppisiä tai minulle toistuvia tunnetiloja. Niitä kertyy vähitellen lisää, mutta niitä ei ole kovin paljon, tällä hetkellä joitakin kymmeniä, sillä useimmat tunteet palautuvat tiettyihin alkulähteisiin.

Siksi ne ovatkin arkkityyppisiä.

Ominaista on myös se, että levottomuuden, epävarmuuden ja ahdistuksen tunteista minulla on olemassa paljon laajempi kirjasto kuin selvästi ja yksiselitteisesti positiivisista tunteista.

Onko auvoisuus keskellä elämän arkea vaikeampi huomata ja rajata?

Olen antanut näille tunteille nimet, joilla on minulle itselleni konkreettinen elämänhistoriaani liittyvä tarkoitus mutta jotka ehkä muille eivät sano mitään. Tiedostossa ovat esimerkiksi sellaiset tunteet kuin ”Solros”, ”Seppuku”, ”Itärintama”, ”Giovanni” ja ”Syystuuli”.

Tällä hetkellä koetan rajata tunnetta, jonka työnimi on ”Pajamäki”. Nimi ei kuitenkaan tyydytä minua, se pitää myöhemmin vaihtaa.

Ne, jotka tuntevat minua, tietävät, että olen lähtöisin tuonnimisestä Helsingin kaupunginosasta. Se on pieni 1960-luvun lähiö, umpiperä, josta ei ole muuta pääsyä kuin bussilla keskustaan tai metsän ja pellon halki Espooseen.

Tunne nimeltä ”Pajamäki” ei tämän hetken kartoituksessa kuitenkaan viittaa lapsuuteeni vaan siihen elämänvaiheeseen, jolloin olin muuttamassa pois. Olin opiskelija, olin juuri mennyt ensimmäistä kertaa naimisiin ja olin mielestäni lahjakas skribentti. Halusin kynälläni muuttaa maailmaa.

Minulla oli paljon unelmia muttei pienintäkään käsitystä, miten niitä toteuttaisin.

Jokainen on oman onnensa seppä. Se on yksi meidän aikamme johtavista ajatuksista. Se ei ehkä kuitenkaan pidä paikkaansa. Olosuhteet määrittävät niin paljon. Onnekkaat mielellään toistavat tuota lausetta, jottei luultaisi, että he ovat vain saaneet voittavan arpalipun.

On niin outoa, että pitkän ajan jälkeen olen samanlaisessa tilanteessa. Minulla on paljon unelmia, mutta en tiedä miten ne toteuttaisin. Puhallan palkeilla lisää hehkua ja taon. Rauta on kuumaa.

Mietin, miten tämän oikein nimeäisin. Olisiko se ”Ahjo” vai ”Alasin”? Vai kenties ”Kipinät”? Tai miltä kuulostaisi ”Ilmarinen”?

Se on nyt käsillä. Se on tämä. Se on tämä tunne.