Miten laulu vetoaa tunteisiin

Kansanrunoudentutkija Martti Haavio eli runoilija P. Mustapää oli sitä mieltä, että laulu edustaa runouden korkeinta astetta.

Olen harrastanut monenlaista runoutta. Minua viehättää imagismin kuvallinen selväpiirteisyys. Minut tempaa mukaansa kaikkinainen dadaismi ja sanoilla leikittely. Syvennyn mielelläni filosofisten runojen äärellä.

Mutta viime kädessä olen samaa mieltä kuin Haavio. Laulu tuntuu runouden muodoista ylivertaiselta, joko sävellettynä tai pelkästään sanoiksi kirjoitettuna.

Danny Boy on irlantilaisten ja amerikanirlantilaisten tunnussävelmä. Muuan nimimerkki totesi eräällä keskustelupalstalla, että hänelle tämä laulu merkitsi lähinnä muzakia eli musiikkitapettia, kunnes hän kuuli Johnny Cashin tulkinnan American-levytysten sarjassa (2002).

Minulle kävi samalla tavoin. Kuuntelin vesissä silmin.

Cash on esittänyt laulua aiemminkin. Vuonna 1970 hän veti sen duettona Jimmie Rodgersin kanssa television Johnny Cash Show’ssa. Välispiikissään hän totesi, että sanat the pipes, the pipes are calling ovat jälleen totta ja viittasi meneillään olevaan Vietnamin sotaan.

Danny Boy ei ole sävellyksenä erityisen irlantilainen vaan tyyliltään edustaa lähinnä 1800-luvun populäärimusiikkia, vaikka säveltäjää ei tunneta. Sanat on laatinut Frederic Weatherly, englantilainen lakimies joka sivutyönään tekstitti tuhansia lauluja.

Jos Weatherly olikin aikansa Krisse Johansson tai Junnu Vainio, hänen Danny Boynsa soi minun korvissani runoutena. Tämän toi esille Cashin karu tulkinta.

Kysytäänpä keneltä tahansa englantia äidinkielenään puhuvalta, mitä laulu tahtoo sanoa, kuka on laulun puhujaminä tai kuka on ”Danny Boy”, saadaan hyvin kirjava valikoima vastauksia. Taitavana sanoittajana Weatherley on ymmärtänyt, millä tavoin tällaiset tehot rakennetaan.

Hän käyttää runon kokonaisuuden sommittelussa tekniikkaa, jolle voisin antaa nimityksen avoimeksi jättäminen. Eri tulkinnoissa Dannya puhutteleva henkilö on nähty tyttöystävänä, äitinä, isänä, isoisänä jne. Kun tekstin laatija jättää avoimeksi aivan perustavimmat asiat, hän antaa lukijoiden ja kuulijoiden sijoittaa omat tulkintansa ja omat tunteensa runolliseen kehykseen.

Mitä sitten laulusta voi yksiselitteisesti todeta? Ei paljon. Nuori Danny on lähdössä pois kotiseudultaan, ehkä sotaan, ehkä siirtolaiseksi, ehkä jonnekin muualle. Häntä jää odottamaan joku, joka toivoo Dannyn tulevan viimeistään haudalleen tervehtimään häntä.

Runoudessa tärkeitä ovat rivin välit. Laulussa roikkuu pakahduttavana aavistus, että Danny ei ehkä palaakaan. Haudalle sijoitetut loppukuvat vihjaavat käänteisestä mahdollisuudesta: entä jos Danny onkin se, joka menehtyy.

American Recordings -sarjassa Cash laulaa paljon kuolemasta. Hän katsoo säikkymättä sitä rajaa, jossa ihmisyys punnitaan.