Joka sana mieltä täysi

Oivaltava väitöskirja runon huimasta modernistista

Liisa Enwald: Kaiken liikkeessä lepo. Monihahmotteisuus Mirkka Rekolan runoudessa. SKS. 220 s. 159 mk.

Mirkka Rekolaa pidettiin ennen vaikeatajuisena runoilijana. Se johtuu luultavasti siitä, ettei hänen omaperäiseen kielimaailmaansa maltettu eikä jaksettu paneutua.

Mutta nyt Liisa Enwald on totisesti paneutunut keskeisen modernistimme tuotantoon. Hänen väitöskirjansa Kaiken liikkeessä lepo on tarkan, analyyttisen lukemisen mallisuoritus, johon jokaisen runoudesta kiinnostuneen kannattaa tutustua. Enwald erittelee oivaltavasti suomen kielen ja runoilijan kielen erityispiirteitä.

Täsmällisestä otteesta huolimatta runon elämyksellisyys ja haltioituneet sisällöt eivät unohdu Enwaldilta. Hän viittaa moniin kielellisestä erittelystä avautuviin näkymiin, kuten kirjalliseen ja katsomukselliseen taustaan, jotka Rekola on usein onnistunut häivyttämään. Samalla Enwald kuitenkin pysyy johdonmukaisesti ongelmanasettelussaan.

Väitöskirjasta saa toistuvasti lukeakseen pieniä yllätyksiä. Ai, tällainenkin merkitys tuosta runosta löytyy! Kas, kun en ole huomannut.

Runoilijan tuotannon tyhjentymättömyys on vanha klisee, mutta Rekolan kohdalla se näyttää olevan kouriintuntuvasti totta.

 

Puun syleilemä

On runoilijoita, joiden sanottava jää tulkinnanvaraiseksi, koska he kirjoittavat hämärästi. Enwald tähdentää, että Rekolan monitulkintaisuus on luonteeltaan radikaalisti toisenlaista.

Rekolan runojen ja aforismien lukuisat merkitykset voidaan kielellisessä kuvauksessa osoittaa aivan täsmällisesti. Runon suoranainen ihme on siinä, miten monia rinnakkaisia merkityksiä lauseeseen voi mahtua samanaikaisesti.

Enwald on rajannut ongelmakseen “monihahmotteisuuden”, ei siis monitulkintaisuutta, -merkityksisyyttä tai -mielisyyttä. Rajauksen perustana on olennainen huomio siitä, että merkitykset syntyvät kielessä rakenteellisesti.

Muuan esimerkkilause kuuluu: “Me kasvamme puun syleilemällä.”

Enwald osoittaa ilmaukselle viisi täsmällisesti toisistaan eroavaa merkitystä, joiden edellytyksenä on se, että lauserakenne hahmotetaan joka kerralla uusiksi.

Analyysin edetessä käy selväksi, että Rekolan kielipelit eivät koskaan ole pelkkää kikkailua, vaan jokainen sana sisältää myös elämänfilosofian.

Esimerkkilauseen taustalta löytyy kristillinen elämänpuun symboliikka ja Rekolan oma käsitys ihmisestä luomakunnan erottamattomana osana.

 

Jakamattoman poetiikka

Enwaldin tutkimuksesta käy ilmi, että Rekola on kehittänyt monihahmotteisuuden poetiikkansa vuosien mittaan hyvin määrätietoisen työn tuloksena.

Oivallettuaan suomen kielen rakenteen ja mielen runoilija on ottanut käyttöönsä monitulkintaisuuden keinot yksi toisensa jälkeen: sanaston homonymiat, idiomien rikkominen, monihahmotteiset lauserakenteet, avoin syntaksi, ellipsi ja korrelaatioltaan moniselitteiset pronominit. Näiden keinojen äärimmäisenä seurauksena jopa vastakohdat liukuvat päällekkäin.

Rekola onnistui kiteyttämään näkemyksensä jo vuoden 1969 aforistisessa kokoelmassa Muistikirja. “Jakamattoman kokemus: että kaikki on jo siinä.” Tätä kokemusta hän on sen jälkeen edelleen avartanut.

Liisa Enwaldin kirjan voi ottaa matkaoppaaksi runon maisemaan. Kielellinen analyysi jättää tilaa jokaisen löytää itse Mirkka Rekolan monitahoinen filosofia, jonka kaikkeuselämyksessä yhdistyvät kristilliset ja buddhalaiset vaikutteet.

Helsingin Sanomat 23.3.1997

Takaisin