Viimeinen ideologia

Meidän aikamme korostaa individualismia äärimmilleen vietynä. Ei ole enää tilaa ideologioille, koska skeptinen ja hedonistinen yksilö järkeillen pilkkoo kaiken ja ottaa vain sen minkä haluaa. Ja jos hän havaitsee muissa edes häivähdyksen ihanteellisuutta, hän nauraa ivallisesti.

Ei sentään! On sittenkin vielä yksi ideologia: ruoka jota syöt.

Ravintotietoisuus läpäisee nykyään koko kansakunnan. Kun kaksitoista vuotta sitten aloitin kasvissyöjänä, havahtumisen merkkejä näkyi monen ihmisen pohdinnoissa, mutta sittenkin muutos on ollut syvällinen.

On meneillään vallankumous. Ruoka herättää kiihkeitä tunteita, eikä kukaan halua jäädä keskustelun ulkopuolelle.

Minua viehättää vanhan maailmanajan kulinaristit, jotka Facebookissa jakavat reseptejään ja ruokakokemuksiaan. Heidän tarkastelussaan on koko ajan vahvasti läsnä se, että kysymys on nautinnosta.

Kun syöt, nauti. Jos et tee sitä mielihyvästä vaan kilvoittelet, ei ravintokaan imeydy. Tämä on vakaumukseni.

Olin vastikään viikon mittaisella paastolla. Se onnistui nyt ensimmäisen kerran täydellisesti.

Olen kahdesti aiemmin yrittänyt mehupaastoa erään tutun ravintohipin yllytyksestä. Molemmilla kerroilla voimat tuntuivat koko ajan ehtyvän ja viimein minun oli pakko lopettaa kesken.

Tällä kertaa paasto oli kevyt ja luonnollinen. Ruumis ja mieli solahtivat vaivattomasti olotilaan, joka oli valpas ja uudistuva. Olet sitä mitä syöt, sanotaan. Minä olin viikon verran siis lähes pelkkää henkeä.

Paaston aikana toiminnot hidastuivat. Meditatiivinen läsnäolo päivittäisissä askareissa oli helppoa, mieli ei säntäillyt virikkeiden perään. Tästä olotilasta käsin minun oli helppo ymmärtää, miksi paasto on kaikissa kulttuureissa tunnettu ja arvostettu henkisen harjoituksen menetelmä.

Lääketieteen piirissä liikkuu kovin ristiriitaisia käsityksiä paastosta. Jotkut lääkärit sanovat, ettei paastosta ole terveelle ihmiselle mitään suurta haittaa mutta suolihuuhteluita ei pitäisi kenenkään koskaan tehdä.

Kokemusperäistä, systemaattista näyttöä paaston vaikutuksista on vuosikymmenien ajalta. Suomessa funktionaalisen lääketieteen edustaja Rauli Mäkelä on saanut paastolla, ruokavaliolla ja probiooteilla hoidettua jopa vaikeita reumatapauksia.

Mäkelän mukaan suoliston epätasapaino on syynä moniin kroonisiin sairauksiin. Kun paaston aikana suoliston bakteerifloora uudistuu, se luo edellytykset tervehtymiselle.

Jokaisessa ideologiassa on perimmäinen totuus, joko ääneen lausuttuna tai kätkettynä. Minusta nykyajan ravintokeskustelijat kiinnittävät liian vähän huomiota suolistoon, joka viime kädessä kertoo, ovatko ruokavalinnat olleet oikeita.

Suolisto julistaa manifestinsa joka päivä. Kuuletko sinä sen?