Miten aukeaa avainromaani

Minulta on kysytty, olenko kirjoittanut avainromaanin. Pian ilmestyvä Ilman sitoumuksia -romaani tapahtuu nimettömäksi jäävässä itäuusimaalaisessa pikkukaupungissa. Sattumalta asun itse samanlaisessa.

Alun perin avainromaani tarkoitti sitä, että on romaani ja siihen avain. 1700-luvulla Ranskassa Madeleine de Scudéry sijoitti teoksiinsa hovista tunnettuja henkilöitä. Skandaaleja välttääkseen hän teki sen peitellysti ja vaihtoi nimet.

Varsinaisen kirjan ohella painatettiin erikseen lista, johon oli merkitty kuka kukin oli tosimaailmassa ja jonka utelias lukija saattoi hankkia. Henkilöluettelo oli siis romaanin avain.

Kun kirjoitan romaanin, rakennan kokonaisen maailman, aikakauden, miljöön ja sijoitan sinne henkilöt. Teen sen parhaiten hyödyntämällä omia kokemuksiani, sitä mitä olen elämässä nähnyt. Eläydyn romaanin henkilöihin sen perusteella, mitä ymmärrän ihmisten käyttäytymisestä todellisessa maailmassa.

Väljässä merkityksessä melkein kaikki romaanit ovat avainromaaneja. Mutta miltei aina tosimaailman vastaparien etsiminen kiinnittää huomion sivuun teoksen ytimestä.

Ilman sitoumuksia -romaani toimii fiktion luonnonlakien mukaan fiktion maailmassa. Olen nähnyt paljon vaivaa tarinan ja henkilöiden sepittämiseen.

Sanat kantavat

Ennen oli olemassa sellainen kirjallisuuskäsitys, että runo tai novelli sisältää parhaat sanat parhaassa järjestyksessä. Mitään ei voi lisätä, mitään ei voi ottaa pois. Minäkin ajattelin hyvin pitkälti samoin.

Olen viime aikoina kuunnellut paljon lattarimusiikkia. En osaa espanjaa, mutta vähitellen olen oppinut ymmärtämään jonkin ilmauksen sieltä täältä.

Sanakirjasta katsomatta tiedän mitä tarkoittavat: Canción para ti, Sin salsa no hay paraíso tai Confesiones del corazón. Jos aikaa olisi tarpeeksi, ehkä oppisin espanjan luonnonmenetelmällä.

Olimme rakkaani kanssa kerran Lissabonissa, ja päädyimme illalla ravintolaan kuulemaan fadoa. Portugalin kieli poikkeaa niin paljon jopa sukukielistään, että se kuulostaa aivan käsittämättömältä.

Nuorehko, alle kolmikymppinen mies aloitti fadon, pakahduttavan tunteellisen laulun, jonka sanoista en tiennyt mitään mutta jonka ymmärsin heti. Minulla nousi pala kurkkuun ja kyyneleet kihosivat silmiin.

Nuori mies kertoi fadossaan siitä, miksi hän oli päätynyt narkkariksi, miten hän koetti ahdingossaan elää eteenpäin ja miten hänellä ei oikeastaan ollut mitään muuta kuin laulunsa. Hänen kurjuutensa oli hänen rikkautensa. Olen aivan varma, että laulu kertoi tästä.

Ajattelen nykyään taiteellisista teksteistä niin, että sanoilla ei ole kovin paljon merkitystä. Tärkeää on se, mitä sanat välittävät. Jokainen sana on mahdollista vaihtaa, jos halutaan. Mutta se mitä sanat kantavat, menee suoraan sydämestä sydämeen.

Saranoiden voitelu

Olen pitkään halunnut kirjoittaa tyhjyydestä. Tai tyhjästä. On vaikea ajatella ja käsittää sitä. Buddhalaisissa kirjoituksissa selitetään: koska kaikki muuttuu ja ilmiöt ovat väliaikaisia, niiden perimmäinen olemus on tyhjä.

Sanotaan myös, että jokainen esine tai asia on tyhjä, koska sitä ei ole olemassa ilman kaikkea muuta.

Saranat eivät ole mitään ilman ovea ja taloa. Mutta talokaan ei ole mitään ilman ovea ja saranoita.

Talo on rakennettu niin, että nuo saranat tuossa edellyttävät oven, talon ja kivijalan sekä taitavan sepän joskus kauan sitten. Jos saranat on voideltu sianihralla, mukaan tulee myös teurastaja, ja jos on käytetty vaseliinia, tarvitaan öljynjalostusteollisuus ja englantinen kemisti Robert Chesebrough.

Mitään ei ole olemassa ilman kaikkea muuta. Fyysikko Carl Saganilta on lähtenyt lentoon ajatus, että meidät on koostettu tähtien materiasta. Mutta tähtiäkään ei ole ilman meitä.

Katselen ympärilleni pikkukaupungissa, ja minun on helpompi tajuta keskinäinen riippuvuus. Ajattelen usein kanssaihmisiä. Nuoruuden individualismi ja itsekorostus tuntuvat jo hieman huvittavilta.

Kuolemattomuuden kupla

Poikkeustilassa koetan elää normaalia elämää. Arki etenee mahdollisimman pienin muutoksin. Freelancerina ja pikkukaupunkilaisena tämä on onnistunut minulle helposti.

Kun ohjaan joogaa viikoittain, kohtaan kuitenkin covid 19 -rajoitukset, sillä joudun pidättäytymään fyysisestä kontaktista. Astangajoogan menetelmässä fyysiset avustukset ovat niin keskeisiä, että tunnen itseni kädettömäksi, kun en voi koskettaa.

Mieleeni pulpahti unelma. Jospa pienellä joukolla vetäytyisimme eroon muusta maailmasta maaseudun rauhaan. Olisimme kuplassamme ilman tartuntariskiä aivan kuin Decameronen nuoret naiset ja miehet paetessaan ruttoa. Joogaisimme siellä niin kuin ennenkin, kuten entisinä hyvinä aikoina.

Samalla hetkellä tietenkin ymmärsin, että useimmille tämä ei onnistuisi. He haluaisivat perheensä mukaan, lemmikkieläimet, anopin jne. Kupla paisuisi.

Muistikuva lapsuudesta. Leikimme pihassa kaverini Jarin kanssa. Jompikumpi meistä keksi kysyä, mitä toivoisit, jos saisit vain yhden toivomuksen.

Paras vastaus oli kuolemattomuus. Siihen päädyimme molemmat. Tajusimme kuitenkin samassa, että jos perheenjäsenemme kuolisivat, tulisimme kovin onnettomiksi.

Toivomusta piti siis tarkentaa: kuolemattomuus itselle, perheenjäsenille, ystäville, sukulaisille…

Huomasimme pian, miten mahdotonta se olisi toteuttaa. Aina kun hyväksyimme jonkun ihmisen kuolemattomuuden kuplan sisälle, joku hänen rakkaistaan jäi ulkopuolelle.

Pikkuasioita

Väitetään, että arkkitehti Ludwig Mies van der Rohelta on peräisin sanonta: ”Jumala on yksityiskohdissa.” Se ei pidä sikäli paikkaansa, että sitaatti on esiintynyt eri muodoissaan jo ennen häntä.

Todennäköisesti Kurt Vonnegut ei ole sanonut: ”Nauti elämän pikkuasioista, sillä tulet huomaamaan, että ne olivat isoja asioita.”

Lentävät lauseet tosiaankin lentävät.

Minun tunnuslauseeni on ollut: ”Kokonaisuus ratkaisee.” Olen ajatellut luopua siitä. Olen nyt enemmän kiinnostunut yksityiskohdista.

Tämä kiinnostus on kasvanut kirjoitettuani romaanin pikkukaupungista, sen detaljeista ja pienistä ihmisistä. Ilman sitoumuksia -niminen romaanini ilmestyy syyskuun puolivälissä.

Pikkujutut ovat isoja juttuja. Pikkukaupunki on iso ihmisyhteisö – pienoiskoossa. Pienet ihmiset ovat suuria ihmisiä.

Ja mikä parasta, olen oppinut nauttimaan pikkuasioista.