Kärsimyksen koskettamisesta

Olen elänyt suojattua ja turvallista elämää. Pohjoiseurooppalaisen hyvinvointivaltion kansalaisena ulkoiset edellytykset onnellisuuteen ovat olleet minulle liki ihanteelliset, mutta sen lisäksi olen saanut suotuisan arpalipun. Onhan toki Suomessakin psyykkisiä ongelmia, alkoholismia, sairauksia ja kuolemaa, mutta olen niiden kovilta iskuilta säästynyt.

Vietnaminbuddhalainen munkki Thich Nhat Hanh on puhunut kärsimyksen koskettamisesta. Se on eräs tapa tavoittaa onnellisuutta ja tasapainoa suhteessa muihin ihmisiin.

Kysymys ei niinkään ole siitä, että muiden kärsimykseen huomiota kiinnittämällä huomaamme, miten onnekkaita itse olemme. Olennaisempaa on myötätunnon kehittäminen. Kun kohtaat jonkun, jonka aiemman elämän perusta on luhistunut sodan tai luonnonkatastrofin vuoksi, tajuat, että olette molemmat osa samaa maailmaa. Sinun onnellisuuttasi ei ole olemassa ilman hänen epäonneaan.

Vuosi 2011 oli minulle erityinen. Tapasin neljän kuukauden kuluessa sekä Dalai-lama Tenzin Gyatson että Thich Nhat Hanhin, jota hänen oppilaansa kutsuvat kunnianimityksellä Thay. Vaikka minulla oli mahdollisuus ainoastaan kuunnella heitä muun yleisön joukossa, kävi hyvin selväksi, että heistä, kahdesta elinikäisen buddhalaisen harjoituksen tekijästä, säteili levollista voimaa.

Sekä Dalai-lama että Thay ovat vapautuneet vihasta. Vaikka heillä molemmilla olisi hyvät syyt kantaa sydämellään leppymätöntä vihaa, he eivät takerru siihen. Tiibetistä karkotetun Dalai-laman suhtautuminen kiinalaisia kohtaan on hyvin tunnettu ja herättää kaikkialla ihailua.

Vietnamin sodan surullisimpia, inhimillisesti kohtuuttomimpia loppunäytöksiä olivat ne, joita venepakolaiset joutuivat kokemaan Etelä-Kiinan merellä. Kaikesta luopuneiden, meren armoille heittäytyneiden pakolaisten kimppuun hyökkäsivät thaimaalaiset merirosvot ryöstäen, raiskaten ja murhaten.

Thich Nhat Hanh on kirjoittanut suhtautumisestaan piraatteihin teoksessa Peace is Every Step. Hän ei halua vihata heitä, vaikka on nähnyt maanmiestensä koettelemusten maljan valuvan yli, vaan koettaa eläytyä, mikä johti siihen, että tavalliset thaimaalaiset talonpojat ja kalastajat ryhtyivät rosvoamaan. Eläytymisen kautta hän havaitsee merirosvojen köyhyyden ja kärsimyksen, minkä vuoksi hän kykenee tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan.

Vietnamin sodasta kertovan Vihreän lohikäärmeen kylä -romaanin kirjoittaminen on merkinnyt minulle isoa liikahdusta: kaukana asuvien kanssaihmisten kärsimyksen koskettamista. Luulen, että sen kautta olen paremmin tajunnut paikkani maailmassa.

 

Hetken kokemus: mindfulness ja flow

Olin syyskuun alussa mindfulness-kurssilla. Tiesin etukäteen, mitä tuollainen kurssi pitää sisällään, mutta menin mukaan osallistuakseni, jakaakseni yhteisen kokemuksen.

Mindfulness on yhä enemmän esillä. Siitä haetaan apua työssä jaksamiseen ja psyykkisiin ongelmiin. Sen toivotaan tuovan elämänlaatuun parannusta.

Käytännössä mindfulness merkitsee meditaatiota ja meditaation kaltaisia tekniikoita, rentoutumista ja oman fyysis-psyykkisen kokonaisuuden parempaa tiedostamista. Normaalisti tässä edetään yksinkertaisin, konkreettisin harjoituksin. Minä puhun itselleni usein pelkästään istumisesta (zazen).

Mindfulness-sana ja tietoisuustekniikat ovat levinneet paljolti yhdysvaltalaisen lääketieteen professorin Jon Kabat-Zinnin ansiosta. Hän puolestaan on saanut perusopetuksensa vietnaminbuddhalaiselta munkilta Thich Nhat Hanhilta.

Olen kuullut anekdootin, jonka mukaan mindfulness-sana lähti lentoon sattumalta. Thich Nhat Hanh itse käytti kirjansa käsikirjoituksessa sanaa concentration (keskittyminen), kunnes hänen kustannustoimittajansa kysyi, sopisiko mindfulness kuvaamaan tätä henkistä tilaa, jota paalin kielellä kutsutaan sanalla sati.

Länsimaisesti suuntautuneet psykologit ovat pohdiskelleet, miten suhtautuvat toisiinsa psyykkiset tilat mindfulness ja flow. Molemmille on ominaista huomion voimakas kiinnittyminen nykyhetkeen.

Joidenkin mielestä mindfulness ja flow ovat jokseenkin sama asia, toisten mielestä niissä on paljon yhtäläisyyttä, ja kolmansien mukaan ne ovat toisilleen täysin vastakkaisia. On joskus haluttu selittää mindfulnessin eroavan flowsta sikäli, että siinä on tekevän minän lisäksi tarkkaileva minä – tietoisuus on ikään kuin jakautunut kahteen. Flow-kokemuksen imussa sitä vastoin saattaa hävitä tietoisuus paitsi ympäristöstä myös itsestä.

Kun olin Etelä-Ranskassa sijaitsevassa Luumukylän meditaatiokeskuksessa, Thich Nhat Hanh sanoi: ”I never miss a step.” Hän tarkoitti, että kävellessään hänen tietoisuutensa ei hajaannu edes yhden askeleen ajaksi. Kun tarkkailin hänen liikkumistaan, puhumistaan ja elehtimistään, saatoin hyvin uskoa tämän.

Mutta hänen kirjoissaan tai luennoissaan ei esitetä, että toimiva ja tarkkaileva minä olisivat erillisiä. Buddhalaisen käsityksen mukaan mieli on yksi ja jakamaton. Tietoisuus täyttää hetken, ja siinä on kaikki.

Luulisi, että näin yksinkertainen opetus olisi helppo tavoittaa. Onkin päinvastoin: hajottavien ja puoleensa vetävien virikkeiden vuoksi nykyihmisen on lähes mahdotonta pysyä eheästi omassa itsessään.

Mutta tiedostaminen on myös ihmismielen luonnollinen tila. Sen voi tavoittaa toiminnallisen asenteen kautta. Kun istut, istu. Kun syöt, syö. Kun juot teetä, juo teetä. Kun haravoit pihaa, haravoi pihaa.

Ja kun flow tempaa sinut mukaasi, ole siinä virtauksessa.

 

Maanpakolainen astuu kotimaan kamaralle

Sain ystävältäni Ranskasta postikortin, joka nyt kirjoituspöydälläni tarjoaa minulle ehtymätöntä iloa. Kuva täynnä levollista voimaa, riemullista kohtaamista ja juurevaa läsnäoloa.

Kortissa vietnamilainen zen-munkki Thich Nhat Hanh istuu ystäviensä ja kansanjoukon ympäröimänä hymyillen ja hedelmä kämmenellään.

”Appelsiini ei ole vähempää kuin ihme”, lukee kortin kääntöpuolella. Valokuva on otettu Hanoissa huhtikuussa 2005. Voit katsoa kuvan oheisesta linkistä.

Kortin esittämä ajatus liittyy Thich Nhat Hanhin keskeisiin opetuksiin hetkessä elämisestä. Mikä tahansa on ihme, kunhan vain näet sen sellaisena.

Lisäksi postikorttiin sisältyy tuskin piilotettuna poliittinen sanoma.

Pitkän tähtäimen talouspolitiikan keinoin Vietnam on vahvistanut paikkaansa globaalilla näyttämöllä, mutta ihmisoikeudet ovat edelleen kyseenalaiset. Human Rights Watchin tietojen mukaan 2013 alkukuukausina Vietnamin ihmisoikeustilanteessa on jopa tapahtunut käänne huonompaan.

Virallisesti Vietnamissa on sanan- ja uskonnonvapaus. Todellisuudessa niitä kontrolloidaan tiukasti.

Vuonna 2004 koettiin erikoinen suojasää. Kommunistisen puolueen keskuskomitea ilmoitti, että maanpakolaisuudessa elävä Thich Nhat Hanh voisi palata Vietnamiin ja opettaa ihmisille buddhalaisuutta.

Thich Nhat Hanhin yhteistyökumppani Cao Ngoc Phuong (nunna Chan Khong) kertoo omaelämäkerrassaan Learning True Love, kuinka pitkällinen kädenvääntö käytiin, ennen kuin maanpakolaisten paluu tuli mahdolliseksi. Neuvottelut päätyivät umpikujaan, josta päästiin vasta Phuongin lähetettyä henkilökohtaisen kirjeen Vietnamin pääministerille.

Thich Nhat Hanh ja Vietnamin kommunistinen puolue pelasivat peliä, jossa kumpikin osapuoli tiesi toisen kortit ja jossa kumpikin uskoi voittavansa jotain. Panokset olivat suuret: ihmisten sydämet.

Vietnam oli laatimassa hakemusta maailman kauppajärjestölle WTO:lle. Thich Nhat Hanh halusi vaikuttaa kotimaansa tilanteeseen: sanan- ja uskonnonvapauteen sekä ihmisoikeuksiin ja demokraattiseen kehitykseen.

Vietnam hyväksyttiin WTO:n jäseneksi vuoden 2007 alusta lähtien. Demokratiaan ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen maalla on edelleen pitkä matka.

Pöydälläni lepäävä postikortti kertoo kuitenkin poliittiset suhdanteet ylittävästä inhimillisestä tahdosta: sitkeydestä, välittämisestä, myötätunnosta. Me kasvatamme ihmeellisiä hedelmiä.

 

Luumukylään

Matka on iso metafora ja elämän tihentymä. Tälle matkalle olen laittautunut jo pitkään.

Tarkoitukseni on lähteä Etelä-Ranskaan Luumukylään (Plum Village) ja olla siellä joulunajan ylitse. Olen pari viikkoa retriitillä, jossa noustaan aikaisin, istutaan, kävellään, tehdään pieniä askareita, kuunnellaan ja istutaan. Tavoitteena on tiedostaminen ja läsnäolo hetkessä.

Luumukylä on vietnaminbuddhalainen meditaatiokeskus, jonka on perustanut vuonna 1982 zen-munkki Thich Nhat Hanh. Hän on kansainvälisesti tunnettu opettaja, joka julkaisee kirjoja, pitää retriittejä ja kiertää maailmaa puhumassa.

Thich Nhat Hanh on syntynyt 1926, ryhtynyt munkiksi 16-vuotiaana ja elänyt vaiheikkaan elämän Vietnamin raskaina vuosina. Hän olisi luultavasti saanut Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1967, mutta Martin Luther King ehätti ehdottamaan häntä palkinnon saajaksi, mikä ei komitealle sopinut. Tuona vuonna rauhanpalkinto jäi jakamatta.

Thich Nhat Hanh veti puolueetonta buddhalaista delegaatiota Pohjois-Vietnamin ja Yhdysvaltain välisissä Pariisin rauhanneuvotteluissa 1972–73. Myöhemmin hän työskenteli tarmokkaasti Vietnamin venepakolaisten auttamiseksi.

Thich Nhat Hanh on puhunut toistuvasti myötätunnosta kaikkia ihmisiä kohtaan, minkä vuoksi hän ei halua valita puolta. Samasta syystä Vietnamin sodan aikana buddhalaisia munkkeja tapettiin niin kommunistien kuin antikommunistien toimesta.

Minulle tällä matkalla on kolme tarkoitusta: paeta pinnallista suomalaista joulunviettoa, hiljentyä omaan mieleeni ja kohdata yksi viime vuosisadan merkittävimmistä rauhantekijöistä. Uskon vakaasti, että maailma muuttuu sitä paremmaksi paikaksi, mitä enemmän Thich Nhat Hanhilla on kuulijoita.

Hänen sanomaansa on mahdotonta ymmärtää, ellei pysähdy sitä kuuntelemaan. Luulisi, että olisi pieni asia vastaanottaa yksinkertainen ajatus läsnäolosta ja myötätunnosta, mutta useimmat ihmiset eivät siihen kykene. Näin ainakin minusta näyttää, kun katson nykyistä maailmanmenoa.

En tiedä mikä minua odottaa. Siitä juuri matkustamisessa on kysymys.