Kategoriat
buddhalaisuus elämä

Luumukylään

Matka on iso metafora ja elämän tihentymä. Tälle matkalle olen laittautunut jo pitkään.

Tarkoitukseni on lähteä Etelä-Ranskaan Luumukylään (Plum Village) ja olla siellä joulunajan ylitse. Olen pari viikkoa retriitillä, jossa noustaan aikaisin, istutaan, kävellään, tehdään pieniä askareita, kuunnellaan ja istutaan. Tavoitteena on tiedostaminen ja läsnäolo hetkessä.

Luumukylä on vietnaminbuddhalainen meditaatiokeskus, jonka on perustanut vuonna 1982 zen-munkki Thich Nhat Hanh. Hän on kansainvälisesti tunnettu opettaja, joka julkaisee kirjoja, pitää retriittejä ja kiertää maailmaa puhumassa.

Thich Nhat Hanh on syntynyt 1926, ryhtynyt munkiksi 16-vuotiaana ja elänyt vaiheikkaan elämän Vietnamin raskaina vuosina. Hän olisi luultavasti saanut Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1967, mutta Martin Luther King ehätti ehdottamaan häntä palkinnon saajaksi, mikä ei komitealle sopinut. Tuona vuonna rauhanpalkinto jäi jakamatta.

Thich Nhat Hanh veti puolueetonta buddhalaista delegaatiota Pohjois-Vietnamin ja Yhdysvaltain välisissä Pariisin rauhanneuvotteluissa 1972–73. Myöhemmin hän työskenteli tarmokkaasti Vietnamin venepakolaisten auttamiseksi.

Thich Nhat Hanh on puhunut toistuvasti myötätunnosta kaikkia ihmisiä kohtaan, minkä vuoksi hän ei halua valita puolta. Samasta syystä Vietnamin sodan aikana buddhalaisia munkkeja tapettiin niin kommunistien kuin antikommunistien toimesta.

Minulle tällä matkalla on kolme tarkoitusta: paeta pinnallista suomalaista joulunviettoa, hiljentyä omaan mieleeni ja kohdata yksi viime vuosisadan merkittävimmistä rauhantekijöistä. Uskon vakaasti, että maailma muuttuu sitä paremmaksi paikaksi, mitä enemmän Thich Nhat Hanhilla on kuulijoita.

Hänen sanomaansa on mahdotonta ymmärtää, ellei pysähdy sitä kuuntelemaan. Luulisi, että olisi pieni asia vastaanottaa yksinkertainen ajatus läsnäolosta ja myötätunnosta, mutta useimmat ihmiset eivät siihen kykene. Näin ainakin minusta näyttää, kun katson nykyistä maailmanmenoa.

En tiedä mikä minua odottaa. Siitä juuri matkustamisessa on kysymys.

 

5 vastausta aiheeseen “Luumukylään”

Hei,
minulla on samansuuntainen suunnitelma – joulunaika Luumukylässä. Oletko jo selvittänyt, mitä kautta sinne on viisainta mennä (lennot, junamatkat jne.)?

Tiedosta kiittäen – antoisaa retriittiä

t. M

Olen tutkinut eri vaihtoehtoja, ja melkeinpä sujuvimmalta vaikuttaa tällainen: lento Pariisiin, sieltä junalla Libourneen, missä vaihto paikallisjunaan, Sainte Foy la Granden asemalta on nouto Luumukylään. Yhteisön nettisivuilta (www.plumvillage.org) löytyy lisäinformaatiota ja linkkejä mm. juna-aikatauluihin.

Moi Tero, kiitos tästä ja uusimmasta alkoholikirjoituksestasi, tärkeitä teemoja! Thich Nhat Hanh kirjat ovat antaneet minullekin innostusta ja inspiraatiota. Alkoholin suhteen kokemukseni ovat hyvin samansuuntaisia.

Voisitko kertoa tarkemmin tuosta MLK:n ja Nhat Hanhin nobeljutusta? Miten suosituksesta, joka on palkinnon edellytys, tulikin tällä kertaa este? Miksi MLK oli nobelkomitean silmissä tuona vuonna niin huonossa huudossa?

Hei Timo, hauska kuulla, että olet kiinnostunut Thich Nhat Hanhista. Minulla ei ole mitään tarkempaa tietoa tuosta Nobel-palkintoon liittyvästä tapauksesta. Viittaan vain artikkeliin, jonka olen lukenut internetistä, mutta en voi nyt tarkistaa miten asia on alun perin ilmaistu, kun en ole tekstiä millään tavoin tallentanut. Oletan, että Martin Luther King on jossain julkisessa puheessaan tai lausunnossaan tiedotusvälineille ehdottanut Thich Nhat Hanhia palkinnon saajaksi. Joku on sitten tulkinnut niin, että riippumattomuutensa säilyttääkseen Nobel-komitea ei ole antanut sitä hänelle. Paljon on spekuloinnin varassa: onko taustalla ollut jotain politikointia, onko tässä todellakin syy siihen miksi rauhanpalkinto jäi jakamatta?

Kommentit on suljettu.