Savanni-ihminen Pentti

Savanni-ihminen havahtui aamunkoitteessa. Hän avasi silmänsä muttei ollut vallan innostunut alkavasta päivästä, kaikesta siitä mitä se tulisi tarjoamaan. Hän oli ammatiltaan metsästäjä-keräilijä ja tiettävästi nimeltään Pentti, mutta tästä ei ole täyttä varmuutta.

Lämpötila aamunkoitteessa oli vielä siedettävä. Pentti tiesi kuitenkin, että auringon nousun myötä lukemat kohoaisivat ja iltapäivällä olisi suorastaan tukahduttavaa. Hän käänsi kylkeään ja alkoi vääntäytyä esiin hätäisesti kyhäämästään laavustaan. Hän ei juuri perustanut majoista, joita oli lähistöllä ja joissa muut asustivat, sillä niissä sosiaalinen kuormitus oli hänelle liian suuri. Hän oli introvertti ja erityisherkkä ja välttelevä kiintymystyypiltään. Hänen käyttäytymisessään oli monia neuroottisia piirteitä.

Penttiä kismitti. Hän olisi mielellään todennut, että häntä vitutti, mutta sellaista sanaa hän ei oman kielensä perusteella tuntenut. Hän pyöritteli mielessään ajatusta, harmistuksen yltyessä, että geneettisesti hän toki oli jo nykyihminen, mutta kestäisi vielä 12 000 vuotta, ennen kuin naisten jalkapallosta tulisi yleisölaji, Ariana Granden Instagram-seuraajien määrä ylittäisi 150 miljoonaa ja Greta Thunberg menisi ilmastolakkoon.

Koko inhimillistä kulttuuria ei ollut vielä keksitty. Ei ollut edes aloitettu. Pitäisi ensin ruveta viljelemään maata ja asettua aloilleen. Sen jälkeen oli paljon tehtävää.

Penttiä laiskotti. Häntä tympi ajatus siitä, että niukan paleodieettiä noudattavan aamiaisen jälkeen olisi lähdettävä metsästämään, parhaassa tapauksessa olisi juostava pari–kolmekymmentä kilometriä saaliin perässä.

Kaikkein mieluiten hän olisi kömpinyt takaisin makuulle. Naiset pyörivät hänen mielessään, ja varsinkin eräs nainen. Hän oli iskenyt silmänsä Ritvaan.

Vaan eipä ollut Pentillä mitään mahdollisuuksia. Ei ollut luvassa sulostuttajaa hänen laavuunsa. Tauno oli lauman johtaja, ainakin uskotteli sitä muille, ja hän oli ominut Ritvan itselleen. Miehet olivat kehitelleet pientä tappelunnujakkaakin, mutta pian Pentti oli tajunnut, ettei hän pärjäisi, ja hän oli vetäytynyt.

Pentti oli depiksessä. Hän ymmärsi, ettei kysymyksessä ollut tavanomainen aamupessimismi vaan nyt oli tosi kyseessä. Pari kuukautta oli mennyt jo samoissa tunnelmissa. Keskivaikea depressio makasi rinnan päällä ja elämänilo oli kadonnut. Uupunut ja jaksamaton olotila ei hellittänyt, ja itseluottamus oli tyystin poissa. Unet jäivät katkonaisiksi.

Pentti mietti vaihtoehtoja. Lääkitys, terapia, mindfulness, liikunta. Pari noista putosi heti pois. Mitä jäi jäljelle? Hyväksyvä tietoinen läsnäolo tai… ei helvetti! Näin tää vaan aina meni.

Pentti tiesi, että kun muu lauma olisi jalkeilla, hän päätyisi metsästysporukkaan mukaan. Vaihtoehtoja ei oikeasti ollut. Tänään juostaan, ai että tänään taas juostaan.

Pentti jäi kuuntelemaan heinäsirkkojen sirinää. Kauempaa kantautui kurjen törähdys. Majojen tienoilla näkyi jo liikehdintää.

Hetken kokemus: mindfulness ja flow

Olin syyskuun alussa mindfulness-kurssilla. Tiesin etukäteen, mitä tuollainen kurssi pitää sisällään, mutta menin mukaan osallistuakseni, jakaakseni yhteisen kokemuksen.

Mindfulness on yhä enemmän esillä. Siitä haetaan apua työssä jaksamiseen ja psyykkisiin ongelmiin. Sen toivotaan tuovan elämänlaatuun parannusta.

Käytännössä mindfulness merkitsee meditaatiota ja meditaation kaltaisia tekniikoita, rentoutumista ja oman fyysis-psyykkisen kokonaisuuden parempaa tiedostamista. Normaalisti tässä edetään yksinkertaisin, konkreettisin harjoituksin. Minä puhun itselleni usein pelkästään istumisesta (zazen).

Mindfulness-sana ja tietoisuustekniikat ovat levinneet paljolti yhdysvaltalaisen lääketieteen professorin Jon Kabat-Zinnin ansiosta. Hän puolestaan on saanut perusopetuksensa vietnaminbuddhalaiselta munkilta Thich Nhat Hanhilta.

Olen kuullut anekdootin, jonka mukaan mindfulness-sana lähti lentoon sattumalta. Thich Nhat Hanh itse käytti kirjansa käsikirjoituksessa sanaa concentration (keskittyminen), kunnes hänen kustannustoimittajansa kysyi, sopisiko mindfulness kuvaamaan tätä henkistä tilaa, jota paalin kielellä kutsutaan sanalla sati.

Länsimaisesti suuntautuneet psykologit ovat pohdiskelleet, miten suhtautuvat toisiinsa psyykkiset tilat mindfulness ja flow. Molemmille on ominaista huomion voimakas kiinnittyminen nykyhetkeen.

Joidenkin mielestä mindfulness ja flow ovat jokseenkin sama asia, toisten mielestä niissä on paljon yhtäläisyyttä, ja kolmansien mukaan ne ovat toisilleen täysin vastakkaisia. On joskus haluttu selittää mindfulnessin eroavan flowsta sikäli, että siinä on tekevän minän lisäksi tarkkaileva minä – tietoisuus on ikään kuin jakautunut kahteen. Flow-kokemuksen imussa sitä vastoin saattaa hävitä tietoisuus paitsi ympäristöstä myös itsestä.

Kun olin Etelä-Ranskassa sijaitsevassa Luumukylän meditaatiokeskuksessa, Thich Nhat Hanh sanoi: ”I never miss a step.” Hän tarkoitti, että kävellessään hänen tietoisuutensa ei hajaannu edes yhden askeleen ajaksi. Kun tarkkailin hänen liikkumistaan, puhumistaan ja elehtimistään, saatoin hyvin uskoa tämän.

Mutta hänen kirjoissaan tai luennoissaan ei esitetä, että toimiva ja tarkkaileva minä olisivat erillisiä. Buddhalaisen käsityksen mukaan mieli on yksi ja jakamaton. Tietoisuus täyttää hetken, ja siinä on kaikki.

Luulisi, että näin yksinkertainen opetus olisi helppo tavoittaa. Onkin päinvastoin: hajottavien ja puoleensa vetävien virikkeiden vuoksi nykyihmisen on lähes mahdotonta pysyä eheästi omassa itsessään.

Mutta tiedostaminen on myös ihmismielen luonnollinen tila. Sen voi tavoittaa toiminnallisen asenteen kautta. Kun istut, istu. Kun syöt, syö. Kun juot teetä, juo teetä. Kun haravoit pihaa, haravoi pihaa.

Ja kun flow tempaa sinut mukaasi, ole siinä virtauksessa.

 

Sinä säteilevänä päivänä

Hiljaisuuden voi jakaa, ja ihme kuinka monen kanssa – me hengitimme. Sitä sulattelen. Siksi mieli ei vielä suostu diskursiivisen, asiaperustaisen merkinnän laatimiseen. Nämä rivit tulivat minulle joulukuun säteilevänä päivänä Luumukylässä Dordognessa siinä etelänpuoleisessa rinteessä, missä mustat buddhat istuivat – välittömästi, ilman epäröintiä.

 

 

KÄVELYMEDITAATIO

Kahden pimeän välissä lepää valo,

kahden kämmenen välistä puhkeaa lootus,

kahden tammen välitse avautuu polku,

kahden ihmisen välistä käy aalto.

Näin on meidän kulkeminen

kakseuksien maailmassa,

kunnes meistä tulee yksi:

se joka olemme

ja se joka emme ole.

 

 

WALKING MEDITATION

Between two darknesses rests a light,

between two palms blossoms a lotus,

between two oak trees opens a path,

between two humans enters a wave.

Thus do we have to find our way

in a world of twonesses,

until we become one:

the one that we are

and the one that we are not.