Kuten tunnettua J.S. Bach merkitsi kantaattiensa käsikirjoituksiin kirjaimet SDG, joka on lyhenne fraasista Soli Deo gloria. Tuomaskirkon kanttorin arkisesta aherruksesta olikin glooria kaukana, kun työmäärä oli valtava ja piti elättää suurta perhettä.
Tuskin Bach silti halusi pienentää itseään tai olla vaatimaton. Hän varmasti tajusi teostensa musiikillisen kvaliteetin ja taiteellisen arvon.
Minulle noihin kirjaimiin sisältyy erityinen muistutus siitä, miten taiteilija voi suhtautua itseensä, maailmaansa ja tuotantoonsa ja miten hän käsittää ne oikeissa mittasuhteissa. Kun Bach oli saanut valmiiksi jonkin teoksensa, hän ajatteli: tässä se on. Seurasi pieni pysähdys hetkien katkeamattomassa virrassa, pieni läsnäolon tovi, pieni rukouksenkaltainen pysähtyminen.
Ja hän merkitsi sulkakynällä kirjaimet: SDG. ’Yksin Jumalalle kunnia’, ei ihmiselle.
Suurikin maine hienon taideteoksen tekemisestä on vain varjo sen sisäisistä ulottuvuuksista. Tämän Bach tajusi merkitessään nuo kirjaimet.
Äskettäin tietoisuuteeni on tullut amerikkalaisen valokuvaajan Vivian Maierin tuotanto. Tunnen sitä sen verran kuin olen voinut internetin kautta saada nähtäväkseni, mutta paljon enempää ei tunne kukaan muukaan. Hänen kuviaan on ollut esillä vain muutamassa näyttelyssä.
Vivian Maier (1926–2009) työskenteli suurimman osan aktiivisista vuosistaan lastenhoitajana, mutta vapaa-aikanaan hän otti valtavan tuotannon sävähdyttäviä valokuvia Chicagon ja New Yorkin kaduilta 1950-luvulta lähtien. Hänen jäämistössään on mm. 100 000 diaa, joista vielä suurin osa odottaa skannaamista ja arkistointia.
Vivian Maier ei tiettävästi näyttänyt kuviaan kenellekään. Hän eristäytyi omaan yksityisyyteensä, eikä hänestä tiedetä paljonkaan. Hän oli hoitolapsilleen eksentrinen Maija Poppas -hahmo ja myöhemmällä iällään muuttui yhä vain originellimmaksi.
Mutta hänen kuviensa äärellä välittyy huikea läsnäolon tunne. Kun katsomme niitä, näemme kadulla kohdatut ihmiset Vivian Maierin silmin. Todistajan katse sanoo: tässä on elämä.
Ei ole epäilystä siitä, että Vivian Maier tiesi mitä teki. Hän ymmärsi kuviensa kvaliteetin ja taiteellisen arvon, ja se riitti hänelle.
Julkistaminen, lanseeraus, markkinointi, brändääminen – tympeitä sanoja, jos on kysymys taiteesta. Niillä ei ole mitään tekemistä taiteen tosiolemuksen kanssa. Kun kirjailija tai näyttelijä antaa syväluotaavaan haastattelun edistääkseen uraansa, hänellä on kenties ikävä tunne, että tätä hänen ei pitäisi tehdä. Hän on oikeassa: ei pitäisikään.
Aidon taiteilijan ei tarvitse yrittää tavoitella mainetta tai kunniaa. Taiteessa ei ole mitään muuta suuruutta kuin se, joka on läsnä elämässä joka hetki. Sen voi nähdä Vivian Maierin kuvista.