Kategoriat
elämä yhteiskunta

Köyhyydestä

Autuaita ovat hengessään köyhät. Tämä ajatus on saanut minussa hedelmällisen kasvupohjan.

Äidilläni oli vankka vakaumus siitä, että perheemme oli köyhä. Näin siis vielä 1960- ja 1970-luvulla. Sain lapsena kuulla muistutuksen tästä toistuvasti. Kuulin, että ”porvareiden” lapsilla oli paljon sellaista, joka ei tulisi koskaan minun ja veljieni ulottuville.

Tosiasiassa meille tapahtui samoin kuin monille muille työläisperheille: yleisen vaurastumisen myötä elintasomme nousi, elämäntapa ja arvot yhdentyivät alati laajentuvaan keskiluokkaan. Vanhempani eivät olleet puutteenalaisia, enkä ole ikinä kokenut taloudellista turvattomuutta.

Mutta Savossa äitini lapsuuskodissa ennen sotia asuttiin pienessä mökissä ja kärsittiin todellista kurjuutta. Sanotaan, että psyykkiset painaumat siirtyvät aina kolmanteen polveen. Minun on helppo eläytyä pienviljelijä ja työmies Jaakko Karttusen mielenmaisemaan 1930-luvulla, mutta toivon, että olen onnistunut katkaisemaan ketjun kohdallani ja että lapseni eivät identifioi itseään köyhyyteen.

Olen joskus omistanut vähän varallisuutta. Kun sitä ylläpitävät rakenteet hajosivat (avioero), omaisuus hajosi maailman tuuliin. Sama pätee myös suureen varallisuuteen: mikään omaisuuserä pysy loputtomiin vaan viimein hajoaa, muuntuu ja muotoutuu uudeksi. Nyt sitä tapahtuu eri mittakaavoissa: Suomessa, Euroopassa, maailmanlaajuisesti. Kun rakenteet luhistuvat, vastuut ja saatavat käydään läpi ja katsotaan mitä kenenkin käteen jää.

Olen huomannut, että mikään aineellinen ei tartu minuun. En kiinny tavaroihin, en kerää niitä, en anna millekään merkitystä sen taloudellisen arvon mukaan. Raha liikkuu niin kuin hengitys, mutta ilmaa ei voi pidättää sisällään kovin pitkään.

Olen aina ollut hengessäni köyhä. Hengitän vain sisään ja ulos.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan köyhyys on Suomessa lisääntynyt ja tuloerot ovat kasvaneet. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja tarpeettomalta tänä aikana. Yhteiskunnan rakenteet ovat muovautuneet sellaisiksi, että varallisuus kertyy niille joilla sitä jo on. Ja joilla ei ole mitään, niiltä otetaan sekin vähä pois. Aineellista hyvää jaetaan yhteiskunnassa ylhäältä käsin, eikä sitä riitä alhaalle.

Olen tavannut ihmisiä, joille köyhyys on elämäntapa. He ovat valinneet yksinkertaisen elämän ja useimmiten vaikuttavat onnellisilta ja tasapainoisilta. He kieltäytyvät kuluttamisesta, uusien tavaroiden ostamisesta ja varallisuuden hankkimisesta. Heitä katsoessa voi ajatella, että on jotenkin jaloa olla köyhä. Mutta raportissa mainituilla köyhillä ei tätä valinnanvapautta ole.

Yksi vastaus aiheeseen “Köyhyydestä”

Me ryysyköyhällistön perilliset, jotka olemme kuitenkin edellisten sukupolvien työn ansioista saanet hyvän koulutuksen ja löytäneet työtä, emme missään tapuksessa saisi unohtaa juuriamme. Pelkkä köyhäily ei riitä, perustavana tekona pitäisi olla tuen antaminen niille poliittisille puolueille, jotka eivät aja härskisti pääoman asiaa.

Herra Wahrooskin sanoi Turun kauppakorkeakouluseuran 40-vuotiskokouksessa juhlapueessaan ihan suoraan, että markkinat asettavat rajat poliittiselle päätöksille. Asia ei ole ollenkaan niin kuin Jyrki Katainen on sanonut, että politiikka on uudelleen rakentamassa suhdettaan finassimaailmaaan. Päinvastoin. Finanssimaailma on rakentamassa rajoja politiikalle. (Tutun Sanomat 15.1. s.19) Siellä se kauhukuva piilee!

Näin on näreet Nallen mukaan. On kyllä ollu jo kauan. Poliitikot ovat hampaatomia tällä hetkellä, ja mitä enemmän köyhiä, arkoja, rahamiesten takapuolta nuolevia, sitä hullummaksi menee!

Kommentit on suljettu.