Kategoriat
elämä

Syksyn prinssi ja punapää

Kävin katsomassa Syysprinssi-elokuvan. Edesmennyt ystäväni Harri Sirola olisi nauttinut täysin siemauksin tämänkin elokuvan tuomasta huomiosta. Näyttelijä Lauri Tilkasen tulkinnassa on paljon harrimaisuutta, mutta ihminen on tietysti täytynyt kankaalle pelkistää ja litistää ja tyylitellä.

Elokuva perustuu Anja Snellmanin samannimiseen avainromaaniin, taustalla pari muuta avainromaania eli Anjan ja Harrin esikoisteokset. Miksi elämäntarinat ja fiktiot pitää tällä tavoin sekoittaa?

Avainromaanin perusjännite syntyy uteliaisuudesta: jokaista kiinnostaa millaisina todelliset henkilöt esitetään. Kun kirjailija tekee avainromaanin, hän haluaa hyödyntää uteliaisuutta, ja samalla hän myös tietää, että tosielämän reaktiot saattavat johtaa ristiriitoihin.

Mutta kirjailija ei välitä siitä. Hän ehkä jopa nauttii tulevista reaktioista.

Vuonna 1997 Harri julkaisi Anjalle suorasukaisena vastauksena novellikokoelman Syysprinssin kalaretki. Kiihdyksissään Anja otti yhteyttä Harrin kustantajaan. En tiedä, mitä vaatimuksia hän esitti, mutta ainakaan ”syysprinssiä” ei olisi saanut käyttää kirjan nimessä, koska se viittasi suoraan Anjan edellisenä vuonna ilmestyneeseen romaaniin.

Olen tietoinen tästä, koska olin tuolloin Harrin työtoveri ja editori.

Sanoin Harrille: ”Eikö Anja olekin epäreilu. Hänhän oli luvannut, ettei kirjoita sairaalakäynneistä.”

En ikinä unohda Harrin itsetyytyväistä ilmettä. Häntä ei haitannut, vaikka Anja oli pettänyt lupauksensa. Hän nautti tietoisuudesta, että hän oli entiselle rakastetulleen niin tärkeä.

syysprinssiTämän jälkeen viimeistelimme Syysprinssin kalaretki -novellin. Harri kertoi, missä määrin tapahtumat olivat todellisia ja missä määrin keksittyjä.

Harri Sirolan rajoite kirjailijana oli se, että hän ei pystynyt kirjoittamaan pelkän mielikuvituksensa varassa. Lahjakkuudestaan ja monitahoisesta persoonallisuudestaan huolimatta hän ei kyennyt aloittamaan fiktiota ilman todellista tapahtumaa tai muuta koettua kiinnekohtaa.

Hänen piti ensin elää kirjoittamansa todeksi.

2 vastausta aiheeseen “Syksyn prinssi ja punapää”

Avainromaania ei kuitenkaan jokainen lukija pysty lukemaan avainromaanina. Luin vähän aikaa sitten Thomas Bernhardin Hakkuun toistamiseen. Suomalaislukijalla vuonna 2016 ei ole ilman teoksen jälkisanoja mitään haisua siitä “kuka” “kukin” siinä teoksessa on, eikä sillä ole väliäkään. Kirjan voisi ihan yhtä hyvin lukea tietämättä sen avainominaisuuksista, mutta toki tieto antaa lukijalle uuden valon.
Menen ensi viikolla katsomaan Syysprinssin. Arvelen katsovani sen enemmän vain elokuvana kuin avain-sellaisena, Sirola tai Kauranen/Snellman kun eivät ihan ykkösnimiä omalla mielikirjailijalistallani ole.

Hmmm… Käyn katsomassa rainan ensi viikolla kun pistäydyn Suomessa. Kuljin HS:n rinnalla niin ekan kuin tokan depiksen. Keskustelimme paljon tästä, ennen ja jälkeen AS:n kirjan. Pinnalla monta eettistä kysymystä…

Kommentit on suljettu.